torstai 13. kesäkuuta 2013

Hetki lyö, viime hetki lyö.

Torstai, viimeinen kokonainen päivä ennen kuin suuri päivä koittaa. Minulla ei ole varmaan koskaan ollut työt täin hyvässä mallissa tähän aikaan. Yleensä viimeinen päivä on se, jolloin saa kunnon inspis ruiskeen kehoonsa, ja niin on tuntuma kyllä nytkin. Olen jo kauan aikaa sitten todennut sen että saan asioita tehtyä kaikkein parhaiten pienen paineen alla mutta nyt ei tarvitse onneksi kärsiä minkäänlaisesta ajan loppumis stressistä. Jos ei tule mitään mutkia matkaan, niin saan jopa NUKKUA kunnon unet ensiyönä sen sijaan että itken omaa idioottimaisuuttani sen suhteen, että miksi en älynnyt aloittaa ajoissa! : D 

Ja mikä parasta (<-- huomatkaa sarkasmi : D), minulle tulee tänään miehiä tekemäänkeittiöremonttia. Kuvitelkaa! Tuntemattomia ihmisiä viettämään aikaa ja kolistelemaan koko päiväksi, ja estämään minua riehumasta kokopäivää puolialasti kun kokoajan sovittelen cosseja tehden viimeisiä sovitusmuutoksia. Ihanaa~ ♥ 

Odotan tätä päivää oikein innolla! (päivitän tätä postausta vielä myöhemmin )

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Kesä saapui!

Ai desucon... Mikä se sellainen on... ai että se on jo viikonpäästä tähän aikaan ollaan jo siellä... JaaaaaaaaaaA!

No kaipa tässä sitten voisi alkaa pikkuhiljaa tätäkin taas päivittelemään. Jostain kumman syystä on unohtunut koko blogi kun siirryin viikko sitten suoraan koulutöistä cossien valmistamiseen. Mikä siis meinaa sitä että kuvia ei ainankaan tähän vaiheeseen ole tullut paljoa otettua. 

Mutta jotta tämä postaus nyt ei ihan tyhjäksi kuitenkaan jäisi, niin kerronpa vaikka mitä on tulossa. 

Eli perjantaina näette minut Dominona (One Piece), jonka asu on jo 95% valmis!

 Lauantaina Nico Robin (One Piece Strong World), kenen asu on myöskin aikalailla 95% valmis. Suurin haaste on enää aseen saaminen valmiiksi! 

Ja sunnuntaina vielä toivottavasti Saberina (Fate Zero), jonka asua en ole aloittanut vielä mitenkään! Eeeei mitään paineita tai mitään...... 

Joten, taidankin tästä jättää tämän kirjoittelun tällä hetkellä tähän, ja hilpaista jatkamaan cossejani.  


Työn iloja kaikille kohtalotovereilleni!


Domino
Nico Robin
Saber